Tähän mennessä olemme käsitelleet, mitä henkilönsuojaimet ovat, niitä koskevaa lainsäädäntöä, torjuntakeinojen järjestystä ja riskien arviointia, jossa päätetään suojainten tarpeesta. Olemme nähneet, että suojaimia käytetään vain, kun tehokkaammat keinot eivät ole mahdollisia, ja että niitä käytetään näiden keinojen rinnalla eikä niiden sijasta.

Kun arvioinnissa on todettu suojaimet tarpeellisiksi, seuraavaksi valitaan oikeat suojaimet ja varmistetaan niiden oikea käyttö. Tässä ja seuraavassa osiossa käsitellään tavallisten työtehtävien vaaroja, niiden riskejä eri kehonosille ja suojaimia, jotka on suunniteltu suojaamaan niiltä.

Tämä osio eli osa 1 alkaa työnantajan velvollisuudesta hallita suojainten valintaa, käyttöä ja huoltoa sekä esimerkkitapauksesta, jossa velvollisuus laiminlyötiin. Sen jälkeen käsitellään silmien ja kasvojen, pään, hengityksen – myös sovitustestin – ja kuulon suojaimia.

Osio 4 eli osa 2 käsittelee vartalon, käsivarsien, käsien ja jalkojen suojaimia, varoitusvaatteita, putoamissuojaimia, pelastusliivejä, kertakäyttösuojaimia, terveystarkastuksia sekä suojainten huoltoa, tarkastusta ja säilytystä.

Tässä osiossa käsitellään:

• työnantajan velvollisuus hallita suojainten valintaa, käyttöä, huoltoa ja säilytystä
• esimerkkitapaus: mitä tapahtuu, kun suojaimia ei hallita
• silmiin ja kasvoihin kohdistuvat riskit sekä silmien- ja kasvojensuojaimet
• päähän kohdistuvat riskit ja suojakypärät
• hengityselimiin kohdistuvat riskit ja hengityksensuojaimet
• sovitustesti
• kuuloon kohdistuvat riskit, melusäädökset ja kuulonsuojaimet

Työnantajalla on selvä lakisääteinen velvollisuus hallita henkilönsuojainten valintaa, käyttöä, huoltoa ja säilytystä. Tämä on tärkeää, koska kaikki kokemus osoittaa, ettei suojaimia käytetä oikein, ellei käyttöä hallita aktiivisesti. Jos riskien arvioinnin mukaan suojaimia tarvitaan, johdon ja esihenkilöiden on sitouduttava varmistamaan niiden käyttö, ja työntekijöille on kerrottava vaaroista, riskeistä ja suojaustoimista. Tehokkaaseen hallintaan kuuluvat:

• riskien arvioinnin avulla tarkka määrittely siitä, missä suojaimia tarvitaan ja millaisia
• työsuojelun toimintaohjelmaan kirjattu linjaus, että suojaimia on käytettävä siellä, missä niitä vaaditaan, että johto ja esihenkilöt vastaavat käytön varmistamisesta ja että työntekijöille tiedotetaan ja heitä koulutetaan tarvittaessa
• johdolle ja esihenkilöille määritellyt tehtävät ja menettelyt suojainten käytön tarkistamiseen ja seurantaan; osaa suojaimista, kuten paineilmalaitteita ahtaassa tilassa, on valvottava jatkuvasti, ja osa, kuten hengityksensuojaimet ja valjaat, vaatii erityiskoulutusta
• menettelyt tarkastusten ja seurannan tulosten raportointiin, jotta ongelmiin puututaan nopeasti
• suojainten säilytyksen, huollon, korjauksen ja tarvittaessa uusimisen järjestelyt sekä niiden noudattamisen varmistaminen

Metallialan yrityksen työntekijä leikkasi ja hioi terästä kulmahiomakoneella suurimman osan työvuorostaan. Suojalasit ja kuulonsuojaimet säilytettiin toimiston kaapissa, ja riskien arvioinnin mukaan niitä piti käyttää, mutta kukaan ei valvonut. Saatavilla olleet suojalasit olivat pahasti naarmuuntuneet, joten useimmat työntekijät käyttivät niitä vain satunnaisesti tai eivät lainkaan.

Eräänä iltapäivänä katkaisulaikan sirpale osui työntekijän silmään, ja hän menetti suurimman osan silmän näöstä. Tutkinnassa todettiin, että yritys oli hankkinut oikeat suojaimet mutta ei ollut tehnyt mitään niiden hallitsemiseksi: ei valvontaa, ei vaurioituneiden suojalasien vaihtoa, ei koulutusta eikä kirjanpitoa siitä, kenelle oli annettu mitäkin. Yrityksen vastuuhenkilöt tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja yritykselle määrättiin yhteisösakko, eikä työntekijä koskaan palannut ammattiinsa.

Opetukset ovat juuri tämän osion aiheita:

• Suojainten ostaminen ei ole sama kuin niiden antaminen käyttöön. Niiden on oltava saatavilla käyttöpaikalla, hyvässä kunnossa ja oikean kokoisina.
• Naarmuuntuneita, vaurioituneita tai epämukavia suojaimia ei käytetä, ja työnantaja vastaa niiden vaihtamisesta.
• Esihenkilöiden on tarkistettava päivittäin, että suojaimia käytetään siellä, missä niitä vaaditaan.
• Työntekijöiden on ilmoitettava vioista, eivätkä he saa työskennellä ilman arvioinnin edellyttämiä suojaimia.

Monet työn vaarat voivat vahingoittaa silmiä tai kasvoja, ja osa johtaa pysyvään näön menetykseen. Silmävammoja sattuu vuosittain tuhansia, ja lähes kaikki olisi voitu välttää oikeilla toimenpiteillä, myös silmiensuojaimilla silloin, kun arviointi niitä edellyttää. Esimerkkejä silmiin ja kasvoihin kohdistuvista vaaroista:

• koneista ja prosesseista vapautuvat haitalliset pölyt, kaasut ja nesteet, niin kiinteistä koneista, kuten metallintyöstökoneista, kuin kannettavista laitteista, kuten painepesureista
• sähkötyökaluilla työskentely, jolloin lastuja, metallilastuja ja sirpaleita sinkoaa kasvoja kohti: puulastuja puusepäntyössä, kipinöitä ja metallihiukkasia hionnassa, hajoavan katkaisulaikan sirpaleita
• vaaralliset nesteet ja kemikaalit, joita voi roiskua kasvoille käsittelyn aikana tai työskenneltäessä niitä käsittelevän lähellä
• kuuma metalli, kipinät, kuumat nesteet ja voimakas valo: hitsauksessa, valimotyössä sekä uunien parissa altistutaan sulalle metallille ja säteilylämmölle, ja hitsauskaari tai laser voi vahingoittaa silmää suoraan
• tuulen kuljettama pöly, hiekka ja roskat ulkona tai korkealla työskenneltäessä

Vaarojen tunnistaminen on ensimmäinen askel oikean suojaimen valinnassa, sillä mikään yksittäinen silmiensuojain ei suojaa kaikilta niiltä.

Tärkeimmät silmien- ja kasvojensuojaimet ovat suojalasit, umpisuojalasit sekä kasvosuojaimet ja visiirit. Kaikkien on täytettävä standardi EN 166, ja kehyksen ja linssin merkinnät kertovat iskulujuusluokan ja vaarat, joilta suojain suojaa.

• Suojalaseissa on metalli- tai muovikehys ja iskunkestävät linssit, yleensä sivusuojin; joissakin linssi ja kehys ovat yhtä kappaletta. Ne suojaavat matalaenergiaisilta iskuilta mutta eivät pölyltä, kaasuilta tai roiskeilta, koska ne eivät tiivisty kasvoja vasten. Niitä saa myös vahvuuksilla niille, jotka tarvitsevat silmälaseja ja tekevät työtä säännöllisesti.
• Umpisuojalaseissa on joustava kehys, yksi tai kaksi linssiä ja joustava pääpanta, ja ne tiivistyvät kasvoja vasten joka puolelta. Ne suojaavat iskuilta, pölyltä ja roiskeilta. Osa on tuuletettuja huurtumisen vähentämiseksi, mutta tuuletetut lasit eivät välttämättä sovi kaasuja ja hienoa pölyä vastaan; niihin tarvitaan tuulettamattomat tai epäsuorasti tuuletetut lasit.
• Kasvosuojain ja visiiri ovat pääpantaan tai suojakypärään kiinnitettävä muovinen suojus. Ne suojaavat koko kasvoja iskuilta, roiskeilta ja kuumuudelta, mutta eivät sulje silmiä kokonaan, joten pölyä tai kemikaaleja vastaan alle voidaan tarvita umpisuojalasit. Hitsausmaskeissa ja -kypärissä on hitsauskaareen sopivan tummuusasteen suodatinlasi.

Silmälasien käyttäjät voivat käyttää silmälasien päälle sopivia umpisuojalaseja tai kasvosuojaimia tai vahvuuksilla varustettuja suojalaseja. Valitun suojaimen on istuttava ja oltava mukava, muuten sitä ei käytetä.

EN 166 -standardin mukaisen silmiensuojaimen linssissä ja kehyksessä on merkinnät, jotka kertovat tarkasti, mitä vastaan se suojaa. Niiden lukemisen oppii minuutissa, ja se estää väärän suojaimen jakamisen.

• Iskulujuus: S tarkoittaa parannettua lujuutta, F matalaenergiaista iskua (suojalasit), B keskienergiaista iskua (umpisuojalasit ja kasvosuojaimet) ja A suurienergiaista iskua (vain kasvosuojaimet). Hionnassa ja katkaisussa tarvitaan vähintään B.
• Käyttöalueet: 3 nesteroiskeet ja -pisarat, 4 karkea pöly, 5 kaasut ja hieno pöly, 8 oikosulun valokaari ja 9 sula metalli ja kuumat kiinteät aineet.
• Lisäkirjaimet: T tarkoittaa, että iskulujuus on voimassa myös äärilämpötiloissa, K pinnan kestävyyttä hienojen hiukkasten aiheuttamaa vauriota vastaan ja N huurtumattomuutta.
• Hitsaussuodattimissa on tummuusasteen numero. Oikea tummuusaste riippuu hitsausmenetelmästä ja virrasta, ja sen saa toimittajan taulukosta.

Sekä kehyksessä että linssissä on oltava merkintä; suoja on vain niin hyvä kuin heikompi niistä.

Useat seikat ratkaisevat, suojaako silmien- ja kasvojensuojain todella:

• Työnantaja valitsee suojaintyypin kuhunkin tehtävään. Erikoistoimittajat voivat neuvoa, ja valmistajien on annettava tiedot tuotteidensa suorituskyvystä, jotta valinta voidaan tehdä tietoon perustuen.
• Valitun suojaimen on katettava kaikki tehtävän riskit eikä vain yhtä niistä: isku, pöly, roiske, huurtuminen, sula metalli tai säteily merkintöjen mukaisesti.
• Suojaimen on istuttava käyttäjälle ja pysyttävä tukevasti paikallaan kaikissa työolosuhteissa, myös silmälaseja käyttävillä.
• Silmiensuojain on henkilökohtainen. Se valitaan tietylle henkilölle, eikä sitä pidä jakaa muiden kanssa hygienian ja istuvuuden vuoksi.
• Kun suojainta ei käytetä, se säilytetään kotelossa tai muussa sopivassa säilytysrasiassa naarmuuntumisen ja likaantumisen estämiseksi; naarmuuntuneet linssit heikentävät näkyvyyttä, ja suojain riisutaan.
• Vaurioituneesta, pahasti naarmuuntuneesta tai huurtumisenestopinnoitteensa menettäneestä silmiensuojaimesta on ilmoitettava, ja se on vaihdettava; se ei ole enää käyttökelpoinen.
• Jos kiinteitä suojuksia voidaan asentaa, esimerkiksi penkkihiomakoneeseen, ne asennetaan, mutta ne täydentävät henkilökohtaista silmiensuojainta eivätkä korvaa sitä.

Päävammat ovat yhä yleisiä useilla aloilla, ja osa niistä on kuolemaan johtavia tai aiheuttaa pysyviä vaurioita: kallonmurtumia, aivovammoja ja vakavia haavoja. Työnantajan ensisijainen velvollisuus on estää riski kokonaan estämällä esineiden putoaminen ja poistamalla matalat rakenteet, joihin ihmiset törmäävät. Jos tämä ei riitä, päänsuojaimet on annettava käyttöön muiden toimien rinnalla. Päähän kohdistuvia vaaroja ovat:

• rakentaminen, purkutyöt, kaivostyö ja louhinta, joissa materiaaleja ja työkaluja voi pudota ylhäältä ja rakenteita puretaan
• materiaalien ja tavaroiden käsittely, jossa taakat voivat luiskahtaa nostolaitteista tai hyllyistä
• metsä-, maa- ja puutarhatalous, joissa oksat, puutavara ja laitteet voivat iskeä päähän
• työskentely matalalla olevien putkistojen, palkkien, kanavien ja ajoneuvojen korien ympärillä, jolloin pää iskeytyy kiinteisiin rakenteisiin
• työskentely ilmajohtojen lähellä, jolloin voidaan tarvita sähköä eristävä kypärä
• korkealla työskentely, jossa putoava kypärä on itse vaaraksi alapuolella oleville, ellei sitä ole kiinnitetty leukahihnalla

Tärkein päänsuojain on EN 397 -standardin mukainen teollisuuden suojakypärä, joka suojaa putoavilta esineiltä ja pään iskeytymiseltä kiinteisiin rakenteisiin. Osa kypäristä suojaa myös hyvin matalilta tai korkeilta lämpötiloilta, sähkövaaroilta tai sulan metallin roiskeilta. EN 812 -standardin mukaiset törmäyssuojalakit suojaavat vain pään kolhimiselta eivätkä korvaa kypärää, jos esineitä voi pudota. Muihin töihin tarvitaan muita kypäriä: tallityöhön ratsastuskypärä, köysityöhön kiipeilykypärä. Tärkeää tehokkaassa päänsuojauksessa:

• Leukahihna: jos kypärä voi pudota päästä, ennen kaikkea korkealla työskenneltäessä, siinä on oltava leukahihna, joka on kiinnitetty ja säädetty, jottei kypärästä itsestään tule putoava esine.
• Säännölliset tarkastukset: kuoresta tarkistetaan halkeamat, lommot ja syvät naarmut ja sisäosista vauriot ja kuluminen. Käyttäjä tarkistaa kypärän ennen käyttöä, ja esihenkilöt varmistavat, että kypärät ovat kunnossa, puhtaita ja asianmukaisesti säilytettyjä. Kovan iskun saanut kypärä on vaihdettava, vaikka se näyttäisi ehjältä.
• Käyttöikä: kypärät heikkenevät auringonvalossa ja vanhetessaan. Useimmat valmistajat ilmoittavat käyttöiäksi kolmesta viiteen vuotta kuoreen valetusta valmistuspäivästä. Noudata valmistajan ohjeita ja vaihda hikinauhat säännöllisesti hygienian vuoksi.
• Säilytys: säilytä kypärät suojassa suoralta auringonvalolta ja kemikaaleilta ja pidä ne puhtaina, sillä likainen kypärä aiheuttaa iho- ja hiusongelmia.
• Yhteensopivuus: jos kypärän kanssa käytetään kuulonsuojaimia, käytä kypärään kiinnitettäviä kupusuojaimia, ei erillistä pantaa. Älä koskaan maalaa kypärää tai kiinnitä siihen liuotinpohjaisia tarroja, sillä ne voivat heikentää kuorta.

Keuhkot ovat vaarassa monilla työpaikoilla ilmassa olevien haitallisten aineiden ja hapettomien tilojen vuoksi. Työperäiset keuhkosairaudet aiheuttavat yhä vuosittain kuolemia, ja työ aiheuttaa tai pahentaa vielä useampia astman, kroonisen keuhkoputkentulehduksen ja muiden hengitysvaivojen tapauksia. Näiden riskien hallinnan on oltava jokaisen työnantajan painopiste.

Seuraavissa dioissa käsitellään vaaroja, saatavilla olevia hengityksensuojaimia ja sitä, miksi oikea istuvuus on välttämätön. Keskeistä on:

• Riskien moninaisuus: pölyt, kuidut, huurut, sumut, kaasut, höyryt ja hapenpuute vaativat kukin erilaisen suojauksen.
• Laajuus: työperäiset keuhkosairaudet ovat yleisiä, kehittyvät pitkälti huomaamatta ja ovat usein pysyviä, kun ne todetaan.
• Hengityksensuojaimen tehtävä: se suojaa käyttäjän hengitysvyöhykettä, mutta vain kun tyyppi on valittu oikein aineen ja pitoisuuden mukaan.
• Istuvuus: tiivis hengityksensuojain suojaa vain, jos se tiivistyy kasvoja vasten. Tiivistymätön maski antaa väärän turvallisuuden tunteen eikä suojaa juuri lainkaan.

Ilmassa olevat haitalliset aineet voivat vahingoittaa hengityselimiä lyhyt- ja pitkäaikaisessa altistuksessa. Vaikutukset vaihtelevat ärsytyksestä ammattiastmaan, keuhkoahtaumatautiin, silikoosiin ja syöpiin, kuten asbestin, kvartsin ja hitsaushuurujen aiheuttamiin. Esimerkkejä altistuksesta:

• Pölyt: puupöly puusepäntyössä, jauhopöly leipomoissa, kvartsipöly kiven, tiilen ja betonin leikkauksesta sekä metallipöly hionnasta.
• Kaasut: kaasupulloista, prosesseista sekä suljetuissa tiloissa käyvistä moottoreista ja aggregaateista.
• Höyryt ja huurut: liuotinhöyryt ruiskumaalauksesta ja puhdistuksesta, syöpää aiheuttavaksi luokiteltu hitsaushuuru sekä kuumien prosessien huurut.

Osa työympäristöistä, ennen kaikkea ahtaat ja suljetut tilat, altistaa hapenpuutteelle ja tukehtumiselle. Ilma, jossa on liian vähän happea tai jossa happi on syrjäytynyt toisen kaasun, kuten typen, argonin tai hiilidioksidin, vuoksi, aiheuttaa tajunnanmenetyksen hetkessä ja kuoleman minuuteissa, eikä suodattava hengityksensuojain suojaa siltä lainkaan.

Suojautuminen tarkoittaa ensin aineen hallintaa syntykohdassa: koteloinnit, ilmanvaihto, kohdepoisto ja märkämenetelmät. Hengityksensuojain valitaan sitten jäljelle jäävään riskiin, tarvittaessa yhdessä ilman pitoisuusmittausten kanssa, ja kaikki osalliset on koulutettava tunnistamaan vaara ja käyttämään suojainta oikein.

Hengityksensuojain suojaa käyttäjän hengityselimiä haitallisilta aineilta, ja paineilmalaitteet antavat puhdasta hengitysilmaa. Suojaimia on kahta päätyyppiä:

suodattavat suojaimet, jotka puhdistavat käyttäjän hengittämän ilman:

• Puhaltimettomat suodattavat suojaimet: yleisin tyyppi, jossa käyttäjän oma hengitys imee ilman suodattimen läpi. Niihin kuuluvat EN 149 -standardin mukaiset kertakäyttöiset suodattavat puolinaamarit, suojausluokat FFP1, FFP2 ja FFP3 nousevassa järjestyksessä, sekä EN 140- ja EN 136 -standardien mukaiset monikäyttöiset puoli- ja kokonaamarit, joihin valitaan aineen mukaan hiukkassuodattimet (P1–P3), kaasusuodattimet tai yhdistelmäsuodattimet.
• Moottoroidut suojaimet: moottori imee ilman suodattimen läpi ja johtaa sen naamariin, huppuun, kypärään tai visiiriin. Ne ovat mukavampia pitkäaikaisessa käytössä, ja väljiä huppuja ja kypäriä voivat käyttää myös partaa pitävät, koska ne eivät perustu kasvotiiviyteen.

eristävät hengityksensuojaimet eli paineilmalaitteet, jotka antavat puhdasta ilmaa erillisestä lähteestä ja joita on käytettävä, kun happea voi olla liian vähän tai epäpuhtaus on liian vaarallinen tai väkevä suodattimelle:

• paineilmahengityslaite, jonka ilmasäiliö on käyttäjän mukana
• letkulaite, johon ilma tulee letkua pitkin vaara-alueen ulkopuolisesta kompressorista tai pullopatterista, mukaan lukien paineilmahuput, -kypärät ja -visiirit

Riskien arviointi ratkaisee suojaintyypin ja tarvittavan suojauskertoimen. Paineilmalaitteita saavat käyttää vain täysin koulutetut henkilöt pätevän valvonnan alaisena, ja työaluetta on seurattava koko ajan.

Sovitustesti on keskeinen tiiviin hengityksensuojaimen tehon kannalta. Sillä varmistetaan, että naamari tiivistyy käyttäjän kasvoja vasten hengitysvyöhykkeen eli suun ja nenän ympäriltä. Jos naamari ei tiivisty, saastunutta ilmaa pääsee sisään reunoilta, ja suoja menetetään suurelta osin.

• Väljät moottoroidut huput ja kypärät eivät perustu tiiviyteen eivätkä tarvitse sovitustestiä.
• Tiiviit suojaimet, sekä kerta- että monikäyttöiset, ja tiiviit moottoroidut naamarit perustuvat tiiviyteen, ja ne on sovitustestattava jokaiselle käytettävälle merkille, mallille ja koolle sekä uudelleen, jos kasvot muuttuvat laihtumisen, hammashoidon tai arpien vuoksi.
• Laadullisessa testissä käytetään huppua ja kitkerää tai makeaa testiaerosolia: jos käyttäjä maistaa sen, naamari ei tiivisty. Määrällisessä testissä vuoto mitataan laitteella, ja sitä edellytetään kokonaamareilta.
• Käyttäjän on oltava sileäksi ajeltu naamarin tiivistealueelta, sillä sänki rikkoo tiiviyden. Jos parta pidetään uskonnollisista tai muista syistä, hänelle on annettava sen sijaan väljä moottoroitu suojain.

Sovitustesti kuuluu tiiviin hengityksensuojaimen valintaan, ja suojaimen istuvuus käyttäjälle on myös säädösten vaatimus (valtioneuvoston asetus 427/2021). Työnantajan on varmistettava, että testin tekee pätevä ja koulutettu henkilö, että hylättyyn tulokseen reagoidaan ja että jokaisesta testistä pidetään kirjaa.

Sovitustesti on kertaluonteinen naamarin ja kasvojen yhteensopivuuden tarkistus. Joka kerta naamaria pukiessaan käyttäjän on lisäksi tehtävä tiiviystarkastus: suodattimet peitetään ja hengitetään sisään, jolloin naamarin pitää painua kasvoja vasten.

Työmelu vahingoittaa terveyttä ja heikentää turvallisuutta. Altistuminen kovalle melulle aiheuttaa pysyvää kuulon heikkenemistä ja korvien soimista (tinnitusta), ja se myös heikentää ympäristön havainnointia ja varoitusten ja hälytysten kuulemista.

Melun aiheuttama kuulovaurio on yksi yleisimmistä ammattitaudeista ja samalla yksi parhaiten ehkäistävistä. Koska kuulo heikkenee vähitellen, useimmat eivät huomaa sitä ennen kuin vaurio on vakava ja pysyvä.

Seuraavissa dioissa käsitellään töitä ja työpaikkoja, joissa vaarallinen melu on yleistä, melun vaikutuksia terveyteen ja turvallisuuteen, melusäädösten vaatimuksia sekä kuulonsuojaintyyppejä ja niiden tehokasta käyttöä.

Vaarallista melua esiintyy monilla aloilla jatkuvana tai jaksoittaisena. Hyvä nyrkkisääntö: jos joudut huutamaan, jotta kahden metrin päässä oleva ymmärtää, melu ylittää todennäköisesti tason, jolla toimenpiteitä vaaditaan. Työpaikkoja, joissa melutaso on usein korkea:

• rakentaminen, purku- ja tietyöt, erityisesti kun käytetään piikkauskoneita, katkaisusahoja, kompressoreita ja työkoneita
• puusepänverstaat, metalliteollisuus, ajoneuvokorjaamot, konepajat ja pullotuslaitokset
• sairaaloiden ja hoivakotien pesulat sekä suurkeittiöt
• maa- ja metsätalous, jossa käytetään traktoreita, moottorisahoja ja viljankuivureita, sekä kotieläinten parissa
• jäte- ja kierrätyslaitokset sekä painotalot ja pakkaamot
• viihdealan tilat, kuulokkeita käyttävät puhelinpalvelukeskukset ja kaikki työpaikat, joissa käytetään ampuma-aseita tai ruutikäyttöisiä työkaluja

Impulssimelu, kuten ruutikäyttöisen työkalun, vasaran teräkseen osuvan iskun tai paineilman purkauksen yksittäinen kova pamaus, voi vahingoittaa kuuloa välittömästi, vaikka päivän keskimääräinen melutaso olisi kohtuullinen.

Terveysvaikutukset:

Toistuva altistuminen kovalle melulle aiheuttaa merkittäviä, pysyviä ja elämää muuttavia kuulovaurioita: kuulon vähittäistä heikkenemistä tai vaikeissa tapauksissa täydellisen kuuroutumisen. Koska kuulo heikkenee vähitellen, sitä harvoin huomataan ennen kuin vaurio on syntynyt. Melun aiheuttamaan kuulovaurioon liittyy tinnitus eli jatkuva soiminen tai surina korvissa, vaikeus seurata puhetta varsinkin väkijoukossa sekä kyvyttömyys nauttia musiikista tai keskustelusta. Äkillinen kova ääni voi aiheuttaa välittömän vaurion.

Turvallisuusvaikutukset:

• Melu estää työntekijöitä viestimästä keskenään.
• Se heikentää ympäristön havainnointia, esimerkiksi lähestyvän trukin tai peruuttavan ajoneuvon huomaamista.
• Se heikentää keskittymistä ja aiheuttaa väsymystä, mikä lisää tapaturmariskiä.
• Se peittää varoitusäänet: palohälytykset, peruutushälyttimet, huudetut varoitukset ja vikaantuvan koneen äänet.

Siksi melu on yhtä lailla turvallisuus- kuin terveyskysymys, eikä kuulonsuojaimen valinta saa koskaan eristää käyttäjää äänistä, jotka hänen on kuultava.

Valtioneuvoston asetus työntekijöiden suojelemisesta melusta aiheutuvilta vaaroilta (85/2006) määrittää, mitä työnantajan on tehtävä melun hallitsemiseksi. Melusta aiheutuvat vaarat on poistettava tai, jos se ei ole mahdollista, vähennettävä mahdollisimman pieniksi (12 §), ja kuulonsuojaimiin saa luottaa vasta, kun muut torjuntakeinot on harkittu ja toteutettu.

Työnantajan on selvitettävä ja arvioitava melualtistus ja tarvittaessa mitattava se (6–7 §). Apuna voi käyttää valmistajien tietoja ja vertailutietoja vastaavista työpaikoista, ja mittauksen tekee työterveyshuollon asiantuntija tai muu pätevä henkilö (8 §). Asetus asettaa päivittäiseen tai viikoittaiseen melualtistukseen perustuvat toiminta-arvot:

• Alempi toiminta-arvo 80 dB(A): työnantajan on arvioitava riski, annettava tietoa ja opastusta ja asetettava kuulonsuojaimet työntekijöiden saataville.
• Ylempi toiminta-arvo 85 dB(A): työnantajan on laadittava ja toteutettava meluntorjuntaohjelma, annettava kuulonsuojaimet ja varmistettava, että niitä käytetään, merkittävä meluiset alueet sekä järjestettävä työterveyshuollon kuulotarkastukset.
• Raja-arvo 87 dB(A), jossa kuulonsuojaimen vaikutus otetaan huomioon: sitä ei saa koskaan ylittää. Vastaavat huippuäänenpaineen arvot ovat 112, 140 ja 200 pascalia.

Kuulonsuojaimen on alennettava korvaan tuleva melu alle 85 dB(A):n mutta ei paljon alle 70 dB(A):n: ylisuojaus eristää käyttäjän ja vaikeuttaa viestintää ja varoitusten kuulemista.

Kuulonsuojaimia on kahta päätyyppiä, molemmat EN 352 -standardin mukaisia, ja jokaisen pakkauksessa ilmoitetaan vaimennus eli kuinka paljon suojain vähentää melua, jotta työnantaja voi sovittaa sen mitattuun meluun.

Kupusuojaimet peittävät molemmat korvat kokonaan. Panta painaa kuvut päätä vasten, ja tiivisteiden on asetuttava joka puolelta tasaisesti ilman rakoja; silmälasien sangat, pitkät hiukset ja huput rikkovat tiiviyden. Jos tarvitaan myös suojakypärä, käytä kypärään kiinnitettäviä kupusuojaimia, sillä erillisellä pannalla varustetut eivät asetu oikein kypärän alle. Kupusuojaimet on helppo pukea ja riisua, esihenkilöiden helppo havaita, ja ne sopivat jaksoittaiseen meluun.

Korvatulpat asetetaan korvakäytävään, ja ne voivat olla kertakäyttöisiä vaahtomuovitulppia tai monikäyttöisiä muotoiltuja tulppia. Monikäyttöiset tulpat vaativat tarkkaa hygieniaa: kädet on pestävä ennen tulppien asettamista ja poistamista, muuten seurauksena on korvatulehduksia. Tulpat sopivat kupusuojaimia paremmin silmä- tai suojalasien käyttäjille ja pitkähiuksisille, ja ne ovat mukavia kuumissa olosuhteissa. Heikkouksina on, että ne toimivat vain oikein asetettuina, vaahtomuovitulpat on rullattava ja pidettävä paikallaan niiden laajetessa, ja ne voivat joskus painaa korvavahaa tärykalvoa vasten ja aiheuttaa tilapäisen kuulon heikkenemisen tai tulehduksen.

Suojaintyypistä riippumatta kuulonsuojainta on käytettävä koko meluaikana. Jos suojain riisutaan kymmeneksi minuutiksi kahdeksan tunnin vuoron aikana, sen antama suoja voi puolittua.

Kuulonsuojain toimii vain, jos se on oikea, oikein käytetty ja käytössä koko ajan. Työnantaja vastaa:

• sellaisen suojaimen valinnasta, joka vaimentaa mitattua melua riittävästi mutta ei eristä käyttäjää liikaa; toimittajan tiedot ja melun arviointi yhdessä antavat vastauksen
• siitä, että jokainen kuulonsuojaimia käyttävä saa opastuksen niiden asettamiseen, tarkistamiseen ja vaihtamiseen; koulutettu esihenkilö voi antaa opastuksen
• asianmukaisesta säilytyksestä: kupusuojaimet säilytetään puhtaina ja suojassa kemikaaleilta ja pölyltä kaapissa tai vähintään suljetussa rasiassa, eikä niitä saa jättää roikkumaan koneisiin, joissa ne likaantuvat, vaurioituvat ja katoavat
• kupusuojainten säännöllisestä tarkastamisesta kuluneiden tai kovettuneiden tiivisteiden ja löystyneiden pantojen varalta sekä niiden vaihtamisesta – tiivisteet ovat itse suoja
• käytön valvonnasta ja seurannasta sekä esimerkin näyttämisestä: esihenkilö, joka kulkee meluisen alueen läpi ilman suojaimia, viestii kaikille, ettei asialla ole väliä

Työntekijöiden on käytettävä annettuja suojaimia, hoidettava niitä, ilmoitettava vaurioista ja osallistuttava työterveyshuollon kuulotutkimuksiin, jotka paljastavat varhaiset vauriot ajoissa.